MINCON

Mincon Finland suunnittelee ja valmistaa maaporauksen kulutusosat kaivonporaukseen ja paalutukseen. Kehitämme työllämme koko porausalaa tekemällä maaporaamisesta tehokkaampaa ja turvallisempaa, myös vaikeissa maaolosuhteissa. Jatkuva panostuksemme henkilöstöömme ja nykyaikaiseen konekantaan on tuonut meille runsasta kasvua ja tätä energiaa haluamme pitää yllä.

Tutustu meihin osoitteessa mincon.fi.


AGCO POWER

Nokian Linnavuoressa sijaitseva AGCO Power on yhdessä Kiinassa, Brasiliassa ja Argentiinassa toimivien tuotantolaitostensa kanssa yksi maailman johtavista dieselmoottorien valmistajista. AGCO Powerin kehittämät ja valmistamat moottorit toimivat voimanlähteinä useissa maailman johtavissa traktorimerkeissä, kuten esimerkiksi Fendtissä, Valtrassa ja Massey Fergusonissa. Yli 80 vuotta toiminut AGCO Power kuuluu kansainväliseen AGCO-konserniin.

Tutustu meihin osoitteessa www.agcopower.com/fi/

TASOWHEEL

Tasowheel on perheomisteinen suomalainen teknologiayritys, jolla on yli 40 vuoden kokemus asiakaskeskeisten voimansiirto-, koneistus- ja kokoonpanoratkaisujen sekä prosessiteollisuuden laadunohjausjärjestelmien toimittamisesta tunnetuille asiakkaille ympäri maailman.

Tutustu meihin osoitteessa www.tasowheel.fi

TT GASKETS

Pohjoismaiden johtavana tiivistysratkaisujen tarjoajana olemme suunnitelleet, tehneet ja toteuttaneet korkealuokkaisia teknisesti tarkkoja tuotteita ja tiivistyspalveluita eri teollisuuden aloille maailmanlaajuisesti jo 80 vuotta.

Tutustu meihin osoitteessa tt-gaskets.fi

TITRY

Koneistamo palvelee isoja pörssiyrityksiä, keskikokoisia konepajoja sekä pieniä asiakkaita. Pääasiallinen tehtävä meillä on työllistää täsmätyökykyisiä ihmisiä ja kouluttaa alalle uusia tekijöitä. Meillä on kaksi sorvia, joissa on tangonsyöttölaite. Isot sarjat pieniä osia on mahdollista tehdä niillä kilpailukykyisesti. Meillä on laaja kirjo erilaisia teräslaatuja varastossa, mikä mahdollistaa nopeankin toimituksen vähän erikoisemmista materiaaleista. Olemme perinteinen alihankintakoneistamo, joka palvelee mielellään kaikki asiakkaat.

Tärkeimpiä asioita meille ovat tuotelaatu ja toimitusvarmuus. Meiltä saa tuotteet myös pintakäsiteltynä ja/tai lämpökäsiteltynä, koska meillä on siihen olemassa hyvä yhteistyöverkosto.

Tutustu meihin osoitteessa www.titry.com

JOHN DEERE

John Deere Forestry Oy tarjoaa innovatiivisia tuotantojärjestelmiä puunkorjuuseen. Niihin kuuluvat harvesterit, kuormakoneet, digitaaliset ratkaisut ja monipuoliset palvelut. Metsäkoneemme ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja korkeasta tuottavuudestaan ja laadustaan sekä puunkorjuuta helpottavista innovaatioistaan. TimberMatic Kartat on ylivertainen työkalumme leimikonsuunnitteluun, kääntyvä ja vakaava ohjaamo sujuvoittaa kuljettajan työpäivää. Metsäkoneemme suunnitellaan Tampereella ja valmistetaan Joensuussa.

Tutustu meihin osoittessa www.deere.fi

ST-KONEISTUS

ST-Koneistus on Suomen suurin vaativiin erikoissarjoihin erikoistunut hydrauliikkalohko- ja komponenttivalmistaja. Jo 50 vuoden ajan tehtävämme on ollut auttaa hydrauliikkayrityksiä sekä kone- ja laiterakennusteollisuutta niiden laadukkaiden lopputuotteiden valmistuksessa.

Tutustu meihin osoitteessa www.st-koneistus.fi

METSO

Metso tarjoaa kiviaineksen, mineraalien käsittelyn ja valikoitujen metallien jalostuksen asiakkaille teknologioita ja palveluja, joiden avulla asiakkaamme voivat vähentää energian- ja vedenkulutustaan, parantaa liiketoimintansa tuottavuutta ja pienentää sen riskejä. Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä mineraalien jalostuksessa, kiviainesten käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa.

Tutustu meihin osoitteessa www.metso.com/fi/

TAMPEREEN KONEPAJAT

Tampereen Konepajat Oy:n omassa menestystarinassa pääroolissa ovat liikkuvat työkoneet. Konserniyritystemme suunnittelupöydillä ja tuotantolinjoilla syntyy edistyksellisiä, kokonaistaloudellisia, kestäviä ja ympäristöystävällisiä työkaluja muun muassa maaperätutkimukseen, metsänhoitoon, maanmuokkaukseen ja kuljetukseen. Olemme asiakkaillemme parasta suomalaista konepajateollisuuden osaamista tarjoava elinkaarikumppani. Rakentamiimme kokonaisuuksiin sisältyy aina vakiona suunnittelun, valmistuksen ja kokoonpanon huipputasoinen laatu sekä koneiden käytettävyyden optimointi, modernein ohjaustekniikka ja monipuolisimmat tiedon prosessointiominaisuudet.

Tutustu meihin osoittessa www.tampereenkonepajat.com

ATA GEARS

Valmistamme tuotteita meri- ja kaivosteollisuuteen ja erikoisajoneuvoihin. Tuotannon työ on meillä vaihtelevaa ja monipuolista, sillä emme valmista tuotteitamme sarjatuotantona. Tehtaamme sijaitsevat Tampereen Atalassa ja Hautalassa ja raaka-ainevarastomme Pälkäneellä. Meillä on pitkä historia ja vahvat perheyrityksen juuret. Uskomme, että töissä saa olla myös mukavaa.

Tutustu meihin osoitteessa www.atagears.fi

SANDVIK

Sandvik Group on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni, jonka ratkaisut parantavat asiakkaiden toiminnan tuottavuutta, kannattavuutta ja vastuullisuutta valmistus-, kaivos- ja infrastruktuuriteollisuudessa. Vuonna 2023 konserni työllisti 41 000 henkilöä, ja sillä oli työntekijöitä ja toimintaa yli 150 maassa.

Tutustu meihin osoitteessa www.home.sandvik/fi/

 

MILLTAMO

Milltamo on 1980-luvulla perustettu ylöjärveläinen alihankintakonepaja. Yrityksen toiminnan perustana on hyvät asiakassuhteet, erinomainen laatu ja työntekijöiden vahva ammattitaito. Asiakkaat toimivat kaivos-, saha- ja koneteollisuudessa. Vastuullisen toiminnan ytimessä on työntekijöiden hyvinvointi ja yhdenvertaisuus sekä joustava toimintaympäristö.

Tutustu meihin osoitteessa https://milltamo.fi/

INGERSOLL RAND

Ingersoll Rand on johtava kansainvälinen paineilma- ja alipainetekniikan toimittaja. Palveluja tuotetaan paineilmajärjestelmien ylläpitoon, operointiin, energiatehokkuuden optimointiin sekä paineilmatuotannon ulkoistamiseen. Päätuotteita ovat ruuvikompressorit, alipainetuotteet, paperi- ja prosessiteollisuuden turbokompressorit sekä paineilman jälkikäsittelylaitteet.

Tutustu meihin osoitteessa www.ingersollrand.com/en-fi

DYNASET

Dynaset on maailman johtava hydrauligeneraattorien, -korkeapainepesurien ja -kompressorien valmistaja. Yrityksen teknologiset ratkaisut lisäävät liikkuvien työkoneiden tuottavuutta aina pienistä ajoneuvoista suuriin työkoneisiin. Dynaset-hydraulilaitteet muuntavat liikkuvan työkoneen hydraulitehon sähköksi, korkeapainevedeksi, paineilmaksi, magneettitehoksi, tärinäksi, paineenkohotukseen ja alipaineeksi. Yrityksellä on kokemusta useimmista hydraulijärjestelmistä ja asiantuntemusta integroinnista eri konemerkkien kanssa. Hydraulilaitteet toimivat ilman lisämoottoreita, määräaikaishuoltoja ja päästöjä.

Tutustu meihin osoittessa https://dynaset.com/fi/